Haluamme toivottaa Teidät KAIKKI tasa-arvoisesti tervetulleiksi meille!
Takalan tila sijaitsee Elimäen Raussilassa, eteläisessä Kouvolassa noin 120 km Helsingistä ja 40 km Kouvolan keskustasta. Raussilan kylä levittäytyy tasaisena savikkona kylän läpi virtaavan Talusjoen kahta puolen. Hyvin niukat korkeuserot tekevät liikkumisen helpommaksi liikuntarajoitteisille sekä lapsiperheille.
Tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1775. Nykyiselle paikalleen talouskeskus on siirretty vuonna 1908 isojaossa. Tuotantoeläimistä on luovuttu ja nykyisin tilan toiminta on painottunut kasvinviljelyyn, metsätalouteen sekä luontomatkailuun. Lisäksi tilalla on entinen sikalarakennus, josta osa on muutettu tallin tiloiksi. Tallissa asustaa isompia ja pienempiä hevosystäviä. Tallikissat odottavat rapsuttelijoita ja ”talonvaihteina” toimivat emännän suuret lempeät jättiläiset. Tunnelmallisessa vanhassa aitassa voi majoittua kesäkaudella romanttisesti vanhan ajan hengessä. Aitan alakerrasta löytyy kotimuseo sekä kokoustilanakin toimiva ruokailuhuone, jossa on perinteinen pitkä pirtinpöytä. Ulkosaunan kynttilän valossa puukiuas antaa lempeää löylyään paljuun pulahtaville vieraillemme.
Tilan metsät sijaitsevat lähiympäristössä ja ne tarjoavat hyvin monimuotoisia metsäkokemuksia. Metsäretkillä voi nauttia luonnon hiljaisuudesta ja hyvinvointivaikutuksista kaikessa rauhassa. Ammattitaitoiset oppaamme johdattavat teidät kokonaisvaltaiseen luontokokemukseen. Päivän kruunaavat maukkaat herkut maaseudun rauhassa. Pyrimme käyttämään mahdollisuuksien mukaan oman tilan antimia sekä lähituottajien raaka-aineita. Otamme huomioon myös erityisruokavaliot tarjoiluissamme.
